sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Video terveiset!


Lankalauantai

Lilluntaa kylpylässä ja pipejen testailua. Niistä koostui lankalauantai. Tapahtumavastaavamme Toni yhdessä Marikan kanssa järjesti myös olympiahenkistä yhteisohjelmaa. Lajeina pulkkaravit, halkojen pinoaminen ja tarkkuusheitto. Kisat jatkuvat vielä tänään. Jännä nähdä, ketkä muodostavat voittajaparin. Tyylillä on tälläkin kertaa vedetty, ehkä hiukan myös taidolla.

Kylpylässäkin oli osalla porukasta mukavaa, rentoa meininkiä, vaikka kylpylän pieni kokoisuus yllätti.
Savusauna oli virkistävä kokemus, kuten myös ulkoallas. Lisäksi eräät meistä kylpylään tullessaan lähtivät etsimään suihkua ja ulospääsyä altaalle. Koska pukukopitkin olivat periaatteessa yhteiskäytössä, niin eipä alkuun paljon ihmetelty, että vastaan käveli muutamia alastomia miehiä. Ilmeet vääristyivät vain kummallisemmiksi, kun tajusimme olevamme nudistipuolella. Saunaosastolla oli suuri uima-allas, jossa miehet polskivat alasti. Viimeinen tikki taisi olla pitkälettinen adonis, joka vinkkaili silmää.




 Loppuilta sujui rennoissa merkeissä, yhteistä aikaa viettäen. Vielä viimeisen päivän vietämnne yhdessä, niin pääsiäisolympialaisia, kuin tuubinkia odotellessa.



lauantai 30. maaliskuuta 2013

Pitkäperjantai

Lauantaiaamu alkoi unisin tunnelmin, sillä perjantai venyi pitkäksi. Eilen hieno sää jatkui koko päivän. Jokainen tuli viettäneeksi aikaa rinteessä, toiset suksin ja laudoin, osa löysi sisäisen lapsensa ja lähti pulkkamäkeen. Hirmuista kyytiä tultiin alas lumet naamalle pöllyten ja kikattaen. Kanakookosnuudelikeitto lounaan jälkeen vietettiin aikaa muun muassa lautapelejä pelaillen.

Illalla saunottiin urakalla, osa neljään-viiteen asti yöllä. Saimme myös terkkuja Jamaicalta, sillä siellä vastikään kolme kuukautta asunut Veera piti halukkaille tanssitunnin. Pienistä teknisistä ongelmista musiikin kanssa ja tilan ahtaudesta huolimatta näytti olevan hauskaa.

Tänään olisi tarkoitus ulkoilla ja lasketella hieman lisää. Muutama kävikin jo hiihtämässä. Iltapäivän suunnitelmissa on myöskin lähteä koko porukalla käymään Katinkullan kylpylässä. Kaikki kun eivät kerralla mahdu mökkien 1 - 2 hengen poreammeisiin, vaikka niistä pienempään parhaillaan neljä ihmistä tunkeutuukin.

Nyt kuitenkin tämän päivän viettoon! Palaillaan myöhemmin!





perjantai 29. maaliskuuta 2013

Terveiset Vuokatista!

Saavuttiinpa eilen rytinällä Vuokattiin, kirjaimellisesti! Nuton järjestämä laskettelutapahtuma starttaa nyt ja pian reippaimmat lähtevät jo rinteitä kohti. Toivonmukaan kävellen, tai jos autoa käyttäväkin, eivät ajaisi tälläkertaa latua pitkin. Eilen nimittäin saimme kaksi autoa hankeen jumiin väärän reittivalinnan vuoksi. Hinausapua ei tarvittu kuitenkaan, sillä autot saatiin ylös yhteisvoimin.

Olemme täyttäneet tänä vuonna kaksi mökkiä kahdellakymmenellä 18 - 30-vuotiaalla moottorikorvalla. Varsinaista ohjelmarunkoa nuorten aikuisten tapahtumissa ei ole, vaan mennään omatoimisesti vertaiseurasta nauttien. Tänään ulkona on hieno ilma. Aurinko paistaa ja pakkasta on -8 astetta, eli eiköhän jokainen nokkaansa pihalla näytä.