 | |
| Osallistujat |
IFHOHYPin vuosikokous järjestettiin tänä vuonna Tukholmassa 10.-14.4.2013.
Lähdimme keskiviikko päivänä lentämään kohti Ruotsia yhdessä kansainvälisyysvastaavamme
Jessen sekä muuten vain asiasta kiinnostuneen Joonaksen kanssa. Lentokentältä
matka jatkui julkisilla Tukholman lipeillä siaitsevaan Kärsögårdeniin, minne
kokoustilat ja majoittuminen oli järjestetty. Majoitusrakennus oli hyvin ahdas
ja pelkkää käytävää. Seinät olivat paperia ja kerrossängyt huojuivat jonkun
tömistellessä ohi. Eräs mies erehtyikin luulemaan tärinää maanjäristykseksi.
Lisäksi raskaat ovet paukkuivat. Nukkuminen oli siis hankalaa, ennenkuin koko
rakennus hiljeni. Se oli hiukan harmi, sillä itselläni oli usein iltaisin olo
että pää räjähtää sen kaiken keskittymisen ääressä ja monen muun tavoin olisin
tarvinnut kunnon yöunet. Näillä mentiin. Paikanpäällä ruoka oli kuitenkin
erittäin hyvää.
Ensimmäiset jännityksen sekaiset fiilikset olivat suunnilleen: Apua, mitä
mä täällä teen? Minä, jolle vieraat kielet ovat aina olleet yski suurimpia
kompastuskiviä muun muassa opiskelussa? Fiilis vain vahvistui Jessen ja
Joonaksen ollessa alusta loppuun kuin kalat vedessä. Ihmisten kanssa jutellessa
yllätyksekseni ymmärsin ihmeen hyvin, kunhan ensin sain puheesta ja erilaisista
aksenteista selvää. Omien lauseiden muodostamisesta sen sijaan tuli lähinnä
sönkötystä ja huitomista. Ihmiset kuitenkin olivat ymmärtäväisiä ja erittäin
ystävällisiä ja usein jopa hoksasivat mitä viesteilläni tarkoitin. Moni sanoi,
että kielen oppii vain yrittämällä puhua. Yritinhän minä. Kuitenkin
suomenkielellä tuon itseäni ja persoonaani esiin sen verran värikkäästi, että
ymmärsin sen olevan suorastaan tarve ja täten ärsyynnyin siihen, miten
alkeellisesti kykenin itseäni ilmaisemaan. Lopulta päätin lopettaa turhan
stressaamisen ja tehdä vain sen minkä pystyin ja jaksoin. Päätöksen jälkeen
kaikki meni huomattavasti mukavammin.
Vuosikokoukseen osallistui delegaatteja ja tarkkailijoita kaikkiaan 17 eri maasta: Espanjasta, Hollannista, Israelista, Italiasta, Kuwaitista, Puolasta, Ruotsista, Slovakiasta, Suomesta, Sveitsistä, Tanskasta, Tsekistä, Tunisiasta, Turkista, Ugandasta, Venäjältä ja Yhdysvalloista. Varsinaiselle vuosikokoukselle oli varattu yksi kokonainen päivä. Jesse sai kunnian toimia vuosikokuksen puheenjohtajana ja Joonas puolestaan toimi Kuuloliiton delegaattina. Muuhun ohjelmaan kuului työpajoja sekä IFHOHYPin että paikallisen Unga Hörselskadade-järjestön toimesta. Työpajat käsittelivät IFHOHYPin varainkeruuta, taloutta ja tulevaisuuden näkymiä. Unga Hörelskadaden toimesta kuulimme puolestaan ruotsalaisten huonokuuloisten kokemuksia huonokuuloisuudestaan/kuuroudestaan. Lisäksi ohjelmaan kuului vierailu Tukholman keskustassa. Kävimme myös saunassa ja vietimme iltaisin vapaa-aikaa yhdessä keskustellen ja pelaillen. Viimeisenä iltana tutustuimme myös toistemme kulttuureihin; ruokiin, juomiin, makeisiin, leivonnaisiin, leikkeihin ja tansseihin.
Mielestäni reissu oli antoisa kokemus. Ei siis tarvitse olla mikään
englanninkielen huippuosaaja, että voisi paikalle lähteä. Suosittelen
kuitenkin, että perusteet olisi jotenkin hallussa. Tosin voin sanoa, että ihan
elekielellä pärjää pitkälle. Eli jos on vähänkin sellainen tunne että voisi
itse kansainvälisiin juttuihin lähteä, niin kannattaa yrittää. Itse luulen,
että opiskelen ja hankkiudun englannin kanssa tekemisiin nyt hieman rohkeammin.
AGMn jälkeen jäin ihmettelemään paria asiaa. En tiennytkään, että sisäkorvaistute
ei välttämättä palauta kuuloa niin hyvin, että kykenisi kommunikoimaan
puhumalla? Ja että onnistuneen leikkauksen jälkeen voi silti kuuroutua
uudelleen? Voi tosin olla, että asiaan vaikuttaa missä vaiheessa implantti on
saatu? Ulkomailla tuntuu myös olevan yleistä, että huonokuuloiset ja
viittomakieliset ovat samaa porukkaa, joten mikä meitä suomalaisia vaivaa? Olen
oikeastaan jo pidemmän aikaa ihmetellyt miksi suomessa nämä ovat kaksi ryhmää
jotka syrjivät toisiaan. Nyt tietenkin yleistän. Tiedän, etteivät kaikki kulje
sellaisella asenteella. Kuitenkin, onko kyse sitten ymmärryksen puutteesta
historiaa ja kulttuuria kohtaan vai yhteisen kielen puuttumisesta? Koketaanko,
että mitä tiiviimmin pystytään integroitumaan niin sanottuun normaaliin, sitä
parempia tai huonompia ollaan? Sitä enemmän tai vähemmän "meihin"
kuuluvia? Tarvitaanko me suomalaiset todella rajatut ääriviivat, jotta
tietäisimme keneksi me kasvemme? Pistäkää alle kommenttia!
- Noora
Lisää aiheesta:
mikä on IFHOHYP?
IFHOHYPin nettisivut
IFHOHYP Facebookissa
Matkaraportti
