sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Huonokuuloisten laskettelutapahtuma 2015

Laskettelutapahtuma huonokuuloisille nuorille!


Tänävuonna laskettelutapahtuma on päätetty järjestää Vuokatin Lomakoti Kuuselassa. Tapahtuman tarkoituksena on nauttia yhdessäolosta, vertaisseurasta, sekä halutessaan laskettelusta.



Torstai:


Mahduimme kaikki olohuoneeseen hyvin.
Allekirjoittanut heräsi kello 5 aamulla, koska paikalla piti olla ensimmäisten joukossa. Ajomatka helsingistä vuokattiin kesti pitkään, mutta siitä selvittiin hyvin ja autossa oli hyvä tunnelma!

Ihmiset saapuivat mökille eripuolilta suomea pitkin iltaa ja myöhäisimmät matkalaiset saapuivat puolen yön jälkeen. 

Tilaa riitti ja olohuone oli tarpeaksi iso meille kaikille. Aikaisempana vuonna olimme majoittautuneita Vuokatin Aatelissa, mutta tänä vuonna emme valitettavasti kerenneet varata sitä ajoissa. Toivottavasti ensivuonna on enemmän varausaikaa.
                                              
Kaikista on mukavaa, kun saa nähdä taas vanhoja tuttuja ja tutustua uusiin ihmisiin. Siitä se unohtumaton loma alkaa. Ilta meneekin rennosti jutellessa ja saunoessa!

Perjantaina on aikainen herätys niille jotka hinkuvat mäkeen, toivottavasti on hyvä rinnesää!

Perjantai:


Aamu lähti käyntiin mukavan rauhallisissa merkeissä, aamupalalla oli muutama väsynyt matkustaja ja reippaita rinteeseen lähtijöitä oli tälläkertaa vain kaksi.Aamiaisvuoroja ei varsinaisesti ollut, vaan jokainen teki oman aamupalansa, mikä sopi oikein hyvin, koska osa lähti aikaisin rinteisiin ja osa jäi nukkumaan mökille ja ottamaan rennosti.

Ei anneta huonon sään haitata laskemista.
Satoi ja paistoi, niin että kun huomasit auringon pilkistävän niin ei siinä ehtinyt mitään auringon pilkahdusta kuvata kun se oli jo taas pilvessä. Muutama muukin laskija pääsi rinteeseen puolenpäivän jälkeen. Rinteessä tihkuva räntä/vesi vaikeutti laskemista, koska suksi ei luistanut. Mäet eivät olleet täydessä loistossaan, koska lumi oli painavaa ja märkää. Silti oli todella kivaa olla taas laskettelemassa!

Kello 15.00 kokoonnuimme ryminällä kaikki Vuokatin rinteiden ala-asemalle, jossa sijaitsee Alakatti rinneravintola, jossa meillä oli noutopöytä. Ruoka oli loistavaa ja miten helppoa oli saada ryhmärämä ruokittua nopeasti ja sujuvasti. Tässä säästi aikaa ja harmaita hiuksia!

Lounaan jälkeen aamun laskijat siirtyivät mökille ja iltapäivälaskijat jäivät rinteeseen. He laskivat lähes tappiin asti. Mökillä katsottiin Kärpät - JYP ottelu jossa poikien iloksi Kärpät voittivat 5-4.
Maukkaan iltapalan jälkeen oli lämmin sauna ja vapaata keskustelua aina pikkutunneille asti.

 Lauantai:


Rinteet hyvässä kunnossa heti aamusta.
Huikea rinneravintola RIPA'S
Aamuvarhain ensimmäinen aamuvirkku pisteli aamupalat napaansa ja lähti kohti rinteitä. Muut jäivät nukkumaan vielä sikeästi. Tällä kertaa ei muita rinteeseen lähtijöitä ollut. Aurinko oli jo kirkkaana ja lätäköissä rapsakka pinta yöviileyden jäljiltä. 

Rinteeseen kun ennätti niin tuolihissit eivät vielä edes pyörineet, mutta ankkuri-hissi oli jo käynnissä joten huipulle vaan ja vauhdilla. Niin valoisaa, kaunista ja lumista. Siitä lähtee käyntiin Vuokatin hupelluspäivät vol 2. 

Myöhemmin pari väsynyttä moottorikorvaa saatiin lisää rinteisiin, kunnes heidän lisäksi yksi uninen pyysi aamuvirkkua hakemaan hänetkin rinteeseen.

GoPro kameralla kuvattiin taas samalla kun lasketeltiin ja lautailtiin. Laskuja ja maisemia saatiin hyvin kuvattua ylös ja ne ilmestyvät tänne blogiin pian, joten seuratkaa tarkasti! Välillä kävimme huilaamassa rinnekahviloissa, Alakatissa maistui pieni hiukopala ja huipulla oleva Ripa's tarjoaa erinomaista musiikkia ja kuumaa kaakaota. Tänään rinteet olivat huomattavasti paremmassa kunnossa kuin eilen ja se ainakin näkyi vauhdissa.

Tuolihissin auettua oli loistava sää!

Keväthanget!

Matkalla rinneravintolaan juomaan kuumat kaakaot.

Sitten olikin jo lounas ja keräännyimme kaikki kello 15.00 Alakatin noutopöytään. Ruoka oli todella hyvää ja kaikki saivat vatsansa täyteen. Edelleen olemme sitä mieltä että tämä järjestely oli todella toimiva! Taas säästimme aikaa ja oli todella mukavaa. 

Hupeltajat lähtivät takaisin rinteeseen ja osa laski melkein tappiin asti ja loput ihan viimiseen asti. Muu porukka palasi mökille illanviettoon lounaan jälkeen. 




Hurja Tubing putki

Hurjapäisimmät lähtivät kokeilemaan tubingia, jossa lasketaan kumirenkaalla half-pipeä alas. Video- ja kuvamateriaalia tulee myöhemmin!



Kovaa vauhtia Tubing mäkeä alas!

Kaikki jonottavat malttamattomina ratavuoroja












Keilat kaatuu!
Illalla olikin tiedossa keilausta. 4 rataa varattu koko porukalle klo: 20.00. Kun paikalle päästiin ja tiskillä kerrottiin että järjestelmässä on virhe, oli varannut meille vain 2 rataa ja siinäkös sitten ihmeteltiin että mitä tehdään. Meitä oli 15 henkeä, saimme sitten sovittua että kahdella radalla pelataan, 8 henkilöä toisessa ja 7 toisessa. Saimme vielä pidennetyn peliajan, eli kaksi rataa ja kaksi tuntia peliaikaa.

Saimme hyvää asiakaspalvelua ja virheestä huolimatta jäi positiivinen kuva keilauksesta. Oli todella mukavaa että kaikki olivat saman saarekkeen sisällä keilaamassa, samalla radalla kun on monta heittäjää niin ehtii hyvin seurustelemaan muiden kanssa aina vuorojen välissä. Porukassa oli melkoisia heittäjiä ja pisteetkin olivat sitä luokkaa. Aikakin vaikutti olevan toimiva, riittävä ja sopiva.


Kaksi ihanaa tyttöä jotka eivät halunneet keilaamaan, olivat tehneet meille iltapalan valmiiksi. Eli keilauksesta kun saavuimme mökille, oli ruoka odottamassa ottajiaan. Niin nälkäiset nuoret saivat syödäkseen ja sitten oli hyvä aloittaa rentoutuminen mökillä ja seurustella muiden huonokuuloisten kanssa vertaistuen muodossa.

Sunnuntai:


Aurinko taas yritti herätellä ihmisiä aamuvarhain. Yksi toisensa jälkeen unikekoja vaappui aamupalalle ja valmistautuivat tavaroiden pakkaamiseen sekä majoitustilan siivoamiseen. Siivoustehtävät jaettiin ja autot pakattiin, haikeat olivat tunnelmat. Osa lähtikin jo ennen mökin luovutusta ja kunnes saatiin mökki kuntoon, oli meille lounas taas Alakatissa. Hurautimme porukalla sinne syömään lähtöateriaa ja siitä sitten lähdettiin kotimatkalle eripuolille suomea.

Eikä siinä vielä kaikki, nimittäin kaksi reippailijaa jäivät vielä sunnuntaiksi rinteeseen ja päättivät vielä yhdeksi yöksi majoittua hotelliin. Mikäs sen mukavampaa kuin pääsiäinen aurinkoisessa Vuokatissa!